fbpx
Nortte Oy

Millaiset ovat hyvät nettisivut ?

Voisi ajatella, että hyvät nettisivut ovat sellaiset, jotka miellyttävät silmää sekä toimivat hyvin. Toki tämäkin on osa totuutta. Nettisivuilla on yrityksestä riippuen eri käyttötarkoitus. Tavoitteena voi esimerkiksi olla sivun kävijöiden ohjaaminen ostopolulle tai kontaktointi. Sanomattakin siis selvää, että tärkein asia nettisivuilla on ohjata käyttäjää tekemään haluttu asia. Olisi myös suotavaa, että ulkoasu nettisivuilla miellyttäisi silmää, etkä joudu sulkemaan sivua päänsäryn takia. Seuraavan reseptin avulla nettisivuista saa vähintäänkin hyvät, ellei mahtavat.

Tärkeimpänä ainesosana nettisivuilla on yrityksen kannalta se, että ne ohjaavat käyttötarkoituksensa mukaisesti käyttäjän suorittamaan haluttu asia. Käyttäjä voidaan haluta klikkaamaan osta, ottamaan yhteyttä, jättämään omat yhteystietonsa, jotta jokin yrityksestä voi ottaa häneen yhteyttä jne. Jokaisen yrityksen on hyvä määrittää oma tavoitteensa nettisivujen suhteen ja nettisivujen rakennus voidaan suorittaa käyttötarkoitusta mukaillen.

Nettisivujen sisältö tulisi olla helposti ymmärrettävä ja kiteytetty. Turha löpinä sekoittaa ydinviestin. Asiakkaan olisi hyvä jo ensinäkemältä aavistaa millaisia tuotteita tai palveluita yritys tarjoaa. Kahden sivun pituinen selitys heti alkuun ei todennäköisesti herätä kävijöille tarpeeksi mielenkiintoa, että he jaksaisivat poimia tekstin lomasta ydinviestin yrityksen toiminnasta tai tuotteista ja palveluista.

Jotta asiakas saadaan ohjattua omatoimisesti kontaktoitumaan, yhteydenoton täytyy olla vaivatonta ja yrityksen yhteystiedot tulee löytyä nettisivuilta. Toki olisi myös helpottavaa, jos yhteystiedot olisivat vielä ajan tasalla ja niistä saisi kiinni tarvitsemansa henkilön. Yhteystietolomake palvelee sellaisia asiakkaita, jotka eivät joko halua ottaa itse yhteyttä yritykseen tai löytävät sivut yrityksen aukioloaikojen ulkopuolella ja toivovat yhteydenottoa.

Helppokäyttöisyys lienee selvää jokaiselle, sillä kukapa haluaisi vaikeiden sivujen kanssa painia. Sivurakenne, navigointi, sisältö jne. vaikuttavat helppokäyttöisyyteen huomattavasti. Sivuilla selaaminen tulisi olla nopeaa ja haluttu sisältö olisi hyvä löytyä helposti. Osalla sivuista hakukenttä ja avainsanat helpottavat etsityn sisällön löytämistä huomattavasti. Edellä mainittujen lisäksi sivujen latautumisaika tulisi olla mahdollisimman alhainen, jotta kävijä ei poistu sivuilta ennen kuin sisältö on edes näkyvissä. 

Hyvät nettisivut ovat myös hyvin mobiilioptimoidut. Tietoa etsitään paljon puhelimen tai tabletin välityksellä. Mobiililaitteilla huonosti toimivia sivuja tuskin kukaan jaksaa lähteä tietokoneella erikseen selaamaan, jos vaihtoehtoja palvelun tai tuotteen tarjoajista on muitakin saatavilla. Sisällön tulisi skaalautua mobiililaitteille sopivaksi ja osan verkkosivujen sisällöstä voi muotoilla tiiviimmin tai jättää kokonaan pois mobiililaitteilta. 

Kaiken tämän lisäksi visuaalinen ilme tulee olla miellyttävä. Värimaailma yrityksen brändin mukainen, mutta ei liian räikeä tai väritön. Kuvat ja havainnollistavat kaaviot sekä kuvakkeet luovat ihmeitä ilmeelle ja helpottavat ymmärtämään monet asiat helpommin kuin tuhat sanaa. 

No mistäpä tällaiset nettisivut repäistä? Meiltä tietenkin! Me tehdään sulle nettisivut ja meidän kautta saat myös hoidettua domainin ja hostingin.